Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Si Moda

8/23/2011

parempi maailma?

Tänään tuli aamulla pieni ahdistus. Kaivelin kaapista muutamia vuosia vanhan tunikan ja laitoin päälle. Kyselin Teemulta mitä se tykkäsi ja vastaus oli jotain irvistyksen ja yökkörefleksin väliltä jos vähän liioitellaan. No tilanne meni ohi, mutta minua asia jäi mietityttämään. Ei sillä, että Teemu ei ihan ihastunut asuuni, vaan pohdin oliko vaate tosissaan jo ihan "out". Laitoin sen joka tapauksessa päälle ja tuossahan se  yläpuolella heiluu parin kuvan verran. Luin jostakin vähän aikaa sitten "pitäkää vielä hetki kirkkaiden värien yhdistelmä-asuja, sillä ne on totaalisesti out ensi kesänä" ja joka tuutista puskeen taas "syksyn hittivärejä: viininpunasta ja sinapin keltasta, PAKKO SAADA!". Ei sillä ettei itseäniki tekisi ehkä jotain mieli ostaa, mutta aamun jälkeen mieleen puski semmoinen kulutus-ahdistus ettei järkeä. Minusta on ainakin kiva laittaa värikkäitä vaatteita myös ensi vuonna päälle, nyt kun kerran olen niistä innostunut. Viininpunaisen ja sinapinkeltaisen kanssa harkitsen myös kahdesti, koska en koe niitä omakseni vaikka hittejä olisivatkin. Tykkään seurata muotia, mutta yritän napsia uusista trendeistä aina omaan kaappiini, tyyliini ja kroppaani sopivasti sovellettavia juttuja. Tän ihme avautumisen ydin ei nyt ole se, että lopetan kaiken ostamisen ja ryhdyn parantamaan maailmaa kuluttamatta. Kuvissakin näkyy muutama syksyksi ostettu kiva juttu, joten en voi ainakaan omasta puolestani sanoa olevani mikään kulutuksen lopettamisen puolesta puhuja. Halusin vain muistuttaa itselleni mihin tämä maailma on menossa ja miten media sokaisee meitä koko ajan tekemään lisää "tuhoa". 
Olen iloinen, että olen löytänyt jotain tietoisesti etsimiäni "trend-item"-juttuja kierrätyksestä ja voin pistää ne hyvällä omalla tunnolla takaisin kiertoon jos siltä tuntuu.Itseltäni löytyy myös monia tosi kivoja vaatteita/asusteita monen vuoden takaa ja ne ovat edelleen käytössä. Säilytän varastossa laatikkoa, jossa on vaatteet, joita en tällä hetkellä ehkä käytä, mutta uskon käyttäväni joskus. Kierrätetyt ja itse tehdyt vaatteet tuntuvat aina jotenkin erityisemmiltä. Ja olokin on ehkä tällä hetkellä jo parempi. Viikonloppuna voisin vielä ommella jotain kivaa itselleni ja varata vaikka pitkästä aikaa kirpparipöytää.hmm joo eiköhän tää avautuminen riitä nyt!

xoxo
Casey

Tunnisteet: , ,

11/18/2010

Just wondering...

Mun on pitäny jo keväästä asti hankkia mustat umpinaiset korkkarit, mutta jotenkin oon lykännyt sitä mukamas jonkun tärkeämmän ostoksen takia. Ainakin 5 tilaisuutta on mennyt ohitse pohtiessa, että voikun nyt olisi ne mustat peruskorkkarit. Nyt viimeistään pikkujoulukauden alla ne on ehkä syytä hankkia ja ainoa pulma on enää ostaako kiilto(teko)nahkaiset vai mattamokat?
Nuo aleksin kengät on mulla huomiseen asti varauksessa, niiden puolelle ollaan näillä näkymin kääntymässä, tuo pohja nimittäin tuntuu suht tukevalta jääkelejä ajatellen...

Mielipiteitä?

xoxo
Casey

Tunnisteet: , , , ,

11/08/2010

Mielipiteitä kaivataan!

Seuraavaksi ajattelin surautella pitsimekkoa kasaan. Tällä kertää käytetään kierrätysmateriaaleja: vanha pöytäliina ja second hand kauluspaita. Ongelmana on se etten osaa päättää kahden mallin välillä. Väri tulee olemaan luonnonvalkoinen, vaikka kieltämättä tuo punainenkin näyttää aika huipulta. Kertokaahan te kumman vaihtoehdon uskotte olevan enemmän mun juttu?

1. 60-luvun henkinen malli, liehuvampi helma, sauma vyötäröllä, 3/4-osa pitsihihat. (Topshop)
2. Vartalonmyötäisempi, mutta ei tiukka. A-linjaisempi kuin kuvassa. Ei saumoja, hihat tulisi siitä kauluspaidasta. (Boohoo)

Molemmat saisivat mielellään olla sellaisia että niitä voi käyttää myös arkisemmassa tilaisuudessa eikä vain juhlissa. Sitä vielä mietin, että pitäisikö ne vuorittaa vai käyttää jotain erillistä alusmekkoa?

Nyt mielipiteitä kehiin niin pääsen hommiin! :)

xoxo
Casey

Tunnisteet: , , ,

10/02/2010

Sinä kysyt, minä vastaan!

 1. Tykkäätkö koulustas? Tykkään, tai niin paljon kun koulusta voi tykätä.En kyllä tiedä mihin vaihtaisin jos pitäisi:) taino saman alan huippukoulut ulkomailla houkuttelis kyllä!
2. Mitä meinasit tehä valmistuttuasi(tarkotan siis että meinasitko omaa yritystä vai mitä)? Hmm. En ole ihan varma vielä, oon saanu jo jotain työtarjouksia yrityksistä. Ehkä en nyt ihan suinpäin käy omaa bisnestä pyörittämään, mutta kyllä siitä joskus haaveilee:)suunnittelu, valokuvaaminen, muotitoimitus, stailaus, alan markkinointi yms. kiinnostaa tällä hetkellä eniten
.
3. Voitko antaa pari vinkkiä, kun oon juuri opettelemassa ompelemaan ja haluisin osata sun tasolla ommella?:) Käy ostamassa kirpparilta muutaman euron hintaisia ehkä ruman värisiä yms. mutta hyvän mallisia vaatteita (tai käytä omia vanhoja). Purkaa ne ratkojalla ja tutki kaavoja. Tai sitten tutki kirjastossa kaavalehtien (burda/suurikäsityö) tarjontaa ja itse kaavoja. Se että oppii hahmoittamaan minkälaisista paloista saa aikaa minkäkinlaisia kappaleita on hyödyksi! :) Valmiskaavoissa ei ole mitään pahaa, jostain se harjoittelu pitää aloittaa.


4. Paras asia kotkassa? yksi sana, MERI!!

5. Meinaatko joskus vielä muuttaa syntymäkaupunkiisi? Mahdollisesti, mutta en ainakaa heti koulun loputtua. Kotkassa ois kiva viettää sitten perhe-elämää myöhemmin:)

6. Onko totta että sulla on ollu pienmuotonen syömishäiriö ja harrastit jotain ihme appelsiinidiettejä? ei,ei ole totta:D rakastan kyllä appelsiineja, mutten koskaan ole niiden kanssa dietteillyt!

7. Lempiruoka? ääks.no sanotaan iskän savustama lohi ja sushi!

8. Pitkän parisuhteen salaisuus? Erittäin pitkä pinna ja hyvä huumori :D

9. Mitkä ovat suhteesi Espanjaan? Kai mulla jonkinnäköinen fanitussuhde sen kanssa on. Meillä asuu siellä perhetuttuja, sisko asui siellä myös. Olen käynyt siellä toista kymmentä kertaa ja muuttaisin sinne mielelläni itse:) thats it!

kuva iskän viiskymppisten koristeluista (ehei yhtään läpinäkyvä teema:D)
10. Mikä Teemussa on parasta? aitous, se ei peittele sen fiiliksiä, oli ne hyvät tai huonot:)!

11. Parhaat puolet itsessäsi? varmaan sinnikkyys ja jonkin asteinen luovuus


12. Lempiruoka- ja juoma? Vastasin yllä että iskän savukala ja sushi, mut lisätään tähän että tapakset ja pirkka vishy.


13. Millasia vaatteita käytit ylä-asteella? MicMacin! housuja, skeittikenkiä, liian lyhyitä takkeja, päästävarpaisiin liilaa (oisin kai kauheen muodikas nyt tän yksiväri trendin myötä?), sit lisäks urheilukamoja eli jotain kollarityyppisiä.


14. Monet kengät sulla on? en oo koskaan laskenu, luulen että 40-50 ups.


15. Syötkö kurkun kuorineen vai ilman? kuorineen


16. Pituus/paino? 160cm js paino n. 47-48kg, joskus yli joskus alle.


17. Oletko tyytyväinen siihen, mikä ammattisi tulee olemaan? Olen, me saadaan nähdä vaatetusala tosi laajasti ja mun mottohan on se että ihmiset tulee aina käyttämään vaatteita, joten meille on aina töitä!


18. Lempimusiikkia? hmm.mä oon tosi huono jakamaan mihinkään kategorioihin musiikkia. Mut kai mä tykkään akustisesta popista/rockista, joskus ihan selkeesti r'n'b:stä yms. Mun musiikit jakautuu tanssahtelu/lenkkeily/inspiraatio/fiilistely/masistelu biiseihin:D Tekno ja hevi ei uppoo!

19. Lasketko kaloreita? en laske, joskus kaupassa tutkin ravintosisältöjä mut en mä niitä jaksa laskea:D


20. Uskotko jumalaan? En voi sanoa että uskon tai että en usko, kuulostaa tosi fanaattiselta molemmat. Mun suhde uskontoasioihin on aika vapaa.


21. Miten se näkyy/ei näy? En koe olevani mikään himo uskovainen, mutta käyn kirkossa jouluisin ja käyn kirkollisissa juhlissa yms. Tykkään virsien laulamisesta myös:D


22. Paras ystävä? Milla ja Teemu

23. Parhaat puolet poikaystävässäsi? aitous ja rehellisyys


24. Hyvät välit vanhempiin, sisaruksiin? parhaat! <3

25. Aiotko hankkia lemmikkiä? Mulle riittää nyt toi porukoilla asuva koira, ehkä joskus vanhempana. On ne aika työläitä ja kalliitakin.


26. Koska oot alkanu tykätä vaatteista? Varmaan ylä-asteella, ala-asteella itkin kun ei saanut laittaa verkkareita.

27. Sun itsetehty lempimekko kuvattuna? Mun lempimekko on yleensä aina se viimeinen, koska oon jo kyllästynyt muihin:D eli reddress!

28. Lempi ketjuvaatekauppa? H&M se vaan toimii monessakin tapaa.


29. Ketä sun perheeseen kuuluu? Äiti, Iskä, pikkusiskot 20 ja 15 v., Duo-koira ja Teemu


30. Lempiruoka? kotikotiruoka ja teemun tekemä? Lohi/kalaruoat edelleen lemppareita, kotiruoasta varmaan makaronilaatikko, teemun tekemänä joku lammaslihasetti hyvällä salaatilla!

31. Jos meet ravintolaan, mitä tilaat? liian usein vuohenjuusto salaatin :D ne vaan osaa paistaa sen sen niin paljon paremmin kuin minä.

32. Lempiväri vaatteissa? musta-valko-harmaa kaikkine välisävyineen

33. Onko sinua koskaan harmittanut se, että olet seurustellut koko nuoruuden "sekoiluaikasi"? Ei, koska itseasiassa kaikki nuoruuden "sekoilut" tehtiin jo mulle tarpeeksi suuressa mittakaavassa ennen sitä. Olen lähinnä onnellinen :D


34. Mikä sinussa on parasta, entä huonointa? Samaan aikaan vastaus molempiin: Täydellisyyden tavoittelu.


35. Lempileffa? Rain over me oli aika tyhjentävä.


36. Millaisesta musiikista tykkäät, jotain bändejä / artisteja? Tykkään aika monista. Semmoisia mitä kuuntelen yksin niin Coldplay, James Morrison, Sleeping at last, Saybia jne. Lady Gaga hoitaa sitten parhaiten nää fiilistely ja tanssi biisit!


37. Millä sanoilla kuvailisit tyyliäsi? tyttömäisenpoikamainen

38. Oletko koskaan kuullut laulunsanoja väärin, mitä? aika monestikin, mutta parhain on varmasti "niin on nimesi kaunis sana piharatamo = ihana valo!


39. Oliko sulla vaatetusalan lisäksi jotain toista alaa mielessä mikä olisi kiinnostanut? Sisustus ja arkkitehtijutut ehkä hiukan, samoin kokin/kondiittorin ura. Hain kumminkin lukion jälkeen opiskelemaan yliopistoon hasardimaantiedettä! Pakkohan se oli kun ällän sai:D

40. Mikä oli sun lapsuuden toiveammatti? olympiavoittaja korkeushypyssä :))

41. Annatko teemulle vinkkejä pukeutumiseen vai osaako se pukeutua muuten vaan niin kivasti? Kyllä se ihan itse pukee vaatteet :) Välillä kyselee tietty mielipiteitä jne. Se kyllä useimmin tykkää mun tekemistä/ostamista vaatteista eniten.

42. Mitkä on sun mielestä 3 tärkeintä tasapainoisen elämän edellytystä? terve henkinen ja fyysinen olotila, katto pään päällä ja ruokaa, joku jonka olkapäätä vasten voi itkeä.

43. Mikä on mielestäsi paras paikka missä olet asunut? miksi? Vastaan B. ruotsi! Se vaan kolahti, kaikki, ihmiset, elämäntavat, kaupungit, fiilis, kieli jne. Varsinkin etelä-ruotsi, takasin Javisst!


44. Kuinka vaikee sun kouluun oli päästä? Jossain rankattiin just suomen ammattikorkeakouluja sisäänpääsy-vaikeusjärjestykseen. Meidän ala tais olla 4-6 sijalla. Eli kai suht?

45. Kuinka vaikeet pääsykokeet sinne oli? Ei ne vaikeat olleet, mutta piti olla aika nopea että sai taidealojen tehtävät tehtyä muutamassa tunnissa :)

46. Mikä teemussa on parasta? se kun tuun kotiin koulusta niin se on siivonnu koko talon, laittanu ruokaa ja sanoo että se voi hieroa mun niskoja :D

47. Mitkä ovat sinun parhaita puoliasi? sinnikkyys

48. Entä huonoimpia puolia itsessäsi? äkkipikaisuus

49. Mitkä ovat luotto/lempi meikkituotteesi? dermosilin peitevoide ja wet'n'wildin kulmaväripaletti!

50. Miten pidät itsesi noi sairaan hyvässä kunnossa?? ja vastaukseksi ei kelpaa et kuluta minkä syöt vaan miten se toimii käytännössä. No mä syön kasvispainoitteista suht kevyttä (mutta mun mielestä hyvää) ruokaa ja juoksen 3-6 kertaa viikossaa. Vihaan pika/valmisruokia ja yritän pitää herkuttelupäivät pari kertaa viikossa (joka ei kyllä ihan onnistu).Kelpaako tämä?:D

51. Mitä mieltä olet yhdenyön suhteista? Yhdenyön suhde okei jos tykkää, yhdenyönsuhteet isossa monikossa ei nyt ihan loksahda mulle.

52. Mikä vaatetyli inhottaa/ällöttää? mä en oo guess / vuittoni yms merkki ihminen, mut en mä niitä inhoa. Ällöttävintä on ehkä wannebe young again tyylit eckerölinen keskiviikko risteilyllä.

53. Inhokkiväri? oranssi

54. Jos saisit 100 euroa joka päivästä kun et millään tavoin koskisi poikaystävääsi, kuinka kauan sinnittelisit? no ainaki pari viikkoa et päästäis sit yhdes jollekin huikeelle lomalle!

55. Oletko enemmän laukku vai kenkäihminen? Kenkä!

56. Seuraatko BB:tä? En, en seurais vaikka maksettais.

57. Voisitko itse kuvitella osallistuvasi kyseiseen ohjelmaan? En, enkä usko että kukaan haluis nähdä mua siellä:D

58. Sulla on niin perfect iho, miten pidät sen kunnossa? Aamuisin ja iltaisin hyvä puhdistus + rasvaus, arkisin kevyt meikki tai meikitön.AINA meikit heti veks kun tullaan kotiin yms :)

59. Ootteko Teemun kanssa ihan 100% tosissaan, joko naimisiinmenosta puhutaan? En mä tiedä naimisiinmenosta mutta ihan satalasissa kai ollaan, tai niin sata kun voi rennosti olla :)

60. Onko teillä ollu mitään pahampaa kriisiä? Ei ole, tai ei olla koskaan riidelty päivää yhtä iltaa pidempään eikä kumpikaan ole ollut tekemässä lähtöä.

61. Olitko hyvä koulussa/lukiossa? kai ihan hyvä, yläasteella 9.6 ja lukiossa 9 keskiarvo.

62. Lempi alkoholijuoma? piña colada tai mojito

63. Onko kukaan sanonu sulle että näytät iha Vampyyripäiväkirjat-sarjan Nina Dobreviltä? Sinä taisit olla ensimmäinen:)

64. Ootteko seurustellu poikaystäväsi kanssa kuinka kauan? Ootteko kihloissa? kohta 6 vuotta ja ei olla :)

65. Mitä ihonhoitotuotteita käytät? Nivean sensitive balance sarjaa! Käytän pääasiassa kolmea tuotetta eli kasvonpesuainetta, kasvovettä ja kasvorasvaa.

66. Lemppari meikkituotteesi? dermosil peiteväripaletti ja wet'n'wildin kulmaväripaletti

67. Vinkkejä hiusten kasvatukseen? älä käy kampaajalla 5 vuoteen, eikun leikkaa latvoja tarpeeksi usein, hoida niitä. Tee teho hoitoja, syö piimaxia ja syö esim. avokadoa, pähkinöitä,kalaa jne.

68. Millaista luulet elämäsi olevan 5 vuoden päästä? Entä 10 vuoden? 5 vuoden jälkeen toivottavasti jonkun mahtavan yrityksen palveluksessa ja naimisissa. 10 vuoden jälkeen toivottavasti omassa bisneksessä ja taaperot kainalossa.

69. Mikä on sinun perusaamiainen? joku hedelmä tai maustamaton jugurtti hunajalla/marjoilla.

70. Mitä katsot ensimmäisenä miehessä? silmiä ja vaatteita

71. Iskeekö tummat miehet enemmän kuin vaaleat? jostain syystä kyllä!
72. Lempi näyttelijät? Eikä mä oo niin huono näissä. No tykkää johnny deppistä ja ashton kutcherista.
73. Mitä olet tänään syönyt? aamulla jugurttia, koulussa salaattia ja tosi epäilyttävän kasvispihvinpalan, kotona vähän paistettu riisiä ja kanaa, nektariinia, lohipiirakkaa ja lisää maustamatonta jugurttia.

74. Mitä syöt herkutteluun? (jos ei karkkia tai suklaata ym lasketa) exotic snacksit on tosi hyviä,samoin juustot ja sit tykkään leipoa:)

75. Paras jugurtti? maustamaton aina!

76. Paras leipä? hmm. crackerit ja gammal dags bröd eli semmoset näkkärityyppiset tai sitte ciapatta!

77. Mitä tuotteita käytät hiuksiin kun ne on NIIN ihanan kiiltävät ja silkkiset, vai onko luonnostaan? Tigin flat iron shineä ja tehohoitoja :)


78. Miten teet sen sun perinteisen bile/juhlakampauksen (hiuset puoliksi kiinni ylhäällä)? jaan vain sopivan määrn hiuksia ja isken ne pinnillä kiinni:) oon laiska

79. Tupeeraatko, mitä tuotteitä käytät? joskus jos on tosi latteet hiukset niin tupeeraan, ihan lakkaa laitan ja joskus vahaa.

80. Mitä kuuluu? nukuttaa vähäsen:)


81. Millaiset yopaperit olet kirjottanu lukiosta? kaikenlaisia kirjaimia. ällää, eetä, ämmää, ceetä ja ainiin espanjasta a:n :D! luin pari kurssia ja menin kokeilemaan onnea:)

82. Oletko tietoinen siitä, miten kaunis olet? En mä pidä itseäni mitenkään kauniina, mutta joskus tulee hyvä fiilis on on kivat meikit/tukka tai vaatteet :)

83. Miten suhtaudut blogisi lukijoihin, jotka tulevat kaupungilla moikkaamaan? Moikkaan takaisin ellen jäädy :D

84. Tunsitko "uhrautuvasi suhteen eteen", kun muutit Teemun perässä Ruotsiin ja Norjaan?
 En niin millään tavalla, sehän oli mahtava kokemus:)!

85. Uskotko, että seurustelisitte vielä, jos olisit jäänyt Suomeen? Uskon :)
86. Millainen olet ihmisenä? aivoin, puhelias, spontaani, puuhasteleva, täydellisyyden tavoittelija, joskus pikkumainen, äkkipikainen ja piikittelevä :D

87. Oletko tutustunut muihin bloggaajiin ja jos olet, niin keihin? En varsinaisesti ole kehenkään tutustunut :)

88. Oletko tyytyväinen kehoosi? (esim. haluaisitko lisää pituutta ym.) En haluaisi kyllä lisää pituutta, mielummin vaikka lyhyempikin. Mutta kai sitä ollaan niin tyytyväinen kun nainen voi olla. Ainahan sitä saisi reisistä, takapuolesta ja mahasta vähän nappastua vai mitä ;)

89. Mistä löydät ohjeet ruokiin? Kirjoista, telkkariohjelmista, blogeista, netistä jne. Joskus ihan omasta päästä:D

90. Minkälaiset ne Kotkan meripäivät on? Tiivistettynä aurinkoiset ryyppäysjuhlat meren äärellä muikkujen kera

91. I'M JUST WONDERING IF YOU COULD STAART BLOGGING IN ENGLISH?  Maybe i could write some parts in english too :)

xoxo
Casey

P.S. nukahdin sit tää kone sylissä ja siks vast nyt laitan tän ilmoille :D

Tunnisteet: , , ,

8/29/2010

LÖYTYYKÖ KIINNOSTUSTA?

Huomenta, mä tein siivouksen ohella totaalista remonttia mun vaatekaapin saralla ja totesin että olisi ehkä tarpeellistä myydä muutamia asioita pois. Kyse on nyt siis muutamista täysin uusista, kerran käytetyistä ja parista enemmän käytetystä tavarasta. Lähinnä puhun kengistä ja takeista. Ajattelin jos laittaisin jonkun näköisen myynnin tänne blogin puolelle pystyyn, kun en toista kertaa kirpparille jaksaisi näin nopeasti raahautua. Miltäs kuulostaa? Mahdollisuus olisi saada tavarat käteen Helsingin / Kotkan suunnalla tai sitten postin kautta.Esimerkkinä, nämä ihan vielä laatikossa olevat wedgemalliset nilkkurit etsivät omistajaa. Itse tykkään niistä ihan hirmuisesti, mutta koko ei kyllä millään tavalla ole se mikä pitäisi (uk 3=36). Koko vastaa 37 ja ei käy minulle edes pohjallisten kera :( Nämä myyn niiden ostohinnalla, mutta muut myyntikohteet olisivat huomattavasti edullisempi (vaikka niistäkin osa uusia!)
LÖYTYISIKÖ TEISTÄ LUKIJOISTA OSTAJIA :)?
Mikäli teitä löytyy niin blogikirppis nousee pystyyn mahdollisesti jo tänään, viim. huomenna!

ps. alla pieni kimmoke joka aiheutti tämän vaatekaapin remontin :D

xoxo
Casey

Tunnisteet: , , ,

8/19/2010

Menestysmekko

Ennen kuin fiilisten seuraavan seasonin suosikki juhlamekko ideoita niin katsotaan vielä viime kesän tekeleitä. Mikä näistä neljästä oli sinun suosikkisi?

1. Riikinkukko röyhelö
2. Valkoinen Maxi
3. Nude Cupcake
4. Persikkainen tinastrasseli
Vielä viimeinen raapaisu siis kesään,kohta aloitan syksyn mekkopuuhat sillä ensimmäinen puetaan päälle syyskuussa iskän 50-vuotis päivillä:)!

xoxo
Casey

Tunnisteet: , , ,

8/03/2010

Kumpi löytö parempi?

Holahola kaikille! täällä ollaan nyt vietetty ensimmäinen päivä ja ilta paahtavan auringon alla. Kuvia en vielä koneelle saa mutta yritän huomenna:) Loma maistuu ihanalta (samoin Espanjalaiset herkut!) ja pieni ostoksiakin on jo tehty vaikka itse apajille en ole edes ehtinyt! Kaveri löysi ihan tajuttoman hienot kengät ja patittaa ettei niitä ollut toista paria. Saan kuulemma lainata:D haha. Mut nyt vielä paluu viime viikon denim löytöihin:
Kumpi Denim-löytö miellytti sinua enemmän?
Euron haalari
VAI
50 sentin shortsit
Nyt taidetaan käydä unille, tänään ei nimittäin jaksa vielä Espanjan yöelämään lähteä.Palailen huomenna:)!

xoxo
Casey

Tunnisteet: , ,

7/23/2010

Aasialaista seksimäniä

HOLAHOLA! Espanjachicat viettää viimeistä viikonloppua Suomessa joten päätettiin mennä yhdessä koko meidän perhe+teemu+chicat syömään Kotkan Aasialaiseen:) Ainakin ruokaa oli riittävästi:
Ja huonoja juttuja, paljon naurua ja hölmöjä otoksia:D oli kyllä niin mahtava ilta.
isosisko otettin syliin <3
Kotona jatkettiin näitä parhaita asukuvia
Mulla päällä muuten tossa viime viikolla suraistu hame. Lojunut vuoden verran mun laatikon pohjalla ja vihdoin sain aikaiseksi ommella tuon super iisin yksilön!
ja pientä väsymystä oli siis ilmassa...

Ja loppuun vielä kysymys. Miten espanjalaiset lausuu 7 suomeksi = seksimän. Sí sí!

xoxo
Casey

P.S. Multa toivottiin semmoista "HAASTE-postausta" jossa haastaisin teidän esim. tekemään jonkun helpon vaatekappaleen tai yhdistelemään asun. Tuo tämän päivän hame oli mulle 10 minuutin projekti ja todella helppo, joten olisiko siinä aihetta haasteeseen? Toteuttaisitte tai tuunaisitte korkeavyötäröisen "putkihameen" (ei sivusaumoja, kuminauha vyötärö) ja asustaisitte sen.Heitelkää ideoita ilmaan ja kommentteja. Itse innostuin tästä niin että haluisin kovasti toteuttaa tämän tyyppisen postauksen!

Tunnisteet: , , , ,