Noniin muruset, lupasin ja olen luvannut monesti toteuttaa jonkinlaista hiuspostausta. On pyydetty kampauksista, hiusaineista, silkkisuoristuksesta jne. erilaisia juttuja. Päätin pistää kaikki yhteen pakettiin, sillä tämä ei ole mun vahvimpia aloja ja hiukset todellakaan mun lempijuttuja:D Syy siihen on se että 98% prosenttia ajasta tuskailen niiden kanssa ja mun mielestä muiden tukat näyttää aina paremmilta kuin omani. Laitan tähän alkuun kaikki marinat mitä voi laittaa, vaikka tiedän että joku muu tuskailee oman tukkansa kanssa sata kertaa pahemmin kuin minä itse. Omat hiusongelmani ovat tukan erittäin karhea laatu, helposti katkeavat suortuvat, silmissä kuivuvat latva ja stressin aiheuttama oheneminen. Lisäksi toivoisin että mulle sopisi etutukka, mutta ei vaan sovi,höh! Faktana vielä niille jotka eivät tiedä, mun tukka on 100% oma ja en ole koskaa käyttänyt pidennyksiä. Olen harkinnut niitä tuomaan lisää volyymiä, mutta piheys iskee tässäkin! Sen verran täytyy kyllä itseään kehua että silkkisuoristuksen jälkeen oma tukka on satakertaa kivempi kuin sitä ennen :) Aloitetaan siis sillä:
Ennen kesää 2007 mun hiukset näyttivät joka päivä suurinpiirtein tältä tai 100 kertaa pörröisemmältä ja kiharemmalta:

Ei näytä varmaankaan ihan älyttömän karsealta:D mutta joka aamuinen pörröpää ja sekasotku ja itku siitä miten sen saa laitettua oli mulle vähän liikaa. Päätin siis ottaa silkkisuoristuksen Turussa, jossa silloin asuin. Mitään muistikuvaa ei ole mikä oli kampaamon nimi, se oli siinä keskustassa ehkä Erikinkadulla? Hintaa käsittelylle tuli jotain päälle 100 euroa, sehän lasketaan hiusten pituuden mukaan ja omani olivat silloin rielusti nykyisiä lyhyemmät. Itse käsittelystä en ala kummemmin selittämään, sillä en ihan rehellisesti ole mikään asiantuntija. Ideana on kuitenkin jollain aineella avata hiussuomut, iskeä silkkiä hiuksen sisään ja suoristaa kampaamosuoristajalla hiukset pysyvästi suoraksi ja silkkiseksi. Käsittelyä ei suositella niille jotka ovat värjäilleet vaaleita raitoja tai muuten vaalentaneet hiuksiaan. Mulla chi ainakin toimi erittäin hyvin ja lopputulos näytti sitten tältä:
Käsittelyn päälle ostin CHI shampoot ja hoitoaineet, sekä silkkitipat.
Shampoot yms jätin pois purkkien loppumisen jälkeen, johon ainakin minulla meni melkein vuosi, mutta silkkitippoja olen käyttänyt edelleen (paitsi että nyt puteli on tyhjä).
Nykyään ostan todella harvoin mitään aineita, sillä olen saamarin pihi, vaikka ei pitäisi! Tähänkin on tulossa muutos, palaan siihen loppupuolella. Mutta monet tuotteista on saatu lahjaksi jne ja sitten käytän ihan kaupan tuotteita, sillä itse en ainakaan Tigeistä yms ole saanut mahtavia tuloksia.
Tässä on ne tuotteet joita mun päähän isken viikottain:
Hiusten pesuun käytän välillä tuota Tigin settiä, joka lupaa pehmeämmät ja sileämmät hiukset. Liiaksi käytettynä se rasvaa ainakin mun hiukset ja haju on karsea:D Kesäisin tulee käytettyä tuota Sunsilkin sun damages shampoosettiä. Myös Glissin erilaiset shampoot jotka lupaavat pehmeyttä yms ovat mun suosikkeja. Oma hiuslaatu on ehkä niitä karheimpia mitä on olemassa, joten saa olla supersilkistävää ainetta jotta mun omat tuntuu pehmeiltä:)
Luonnollisesti saan sitten vähän väliä olla tekemässä tehohoitoja, jotta pehmeys säilyisi. Tällä hetkellä mulla on Schwarzkopfin värin kestoa parantava ja Loreal elvitalin silkkisyyttä korostava hunaja hässäkkä käytössä. Yritys on että kerran viikossa kumpaakin, todellisuudessa kerran 2 viikossa jompaa kumpaa:D
Muita käyttämiäni tuotteita näkyy sitten tässä:

Rockaholicin hiuksiin suihkittava selvitysneste, joka lupaa taas vähän silkkisempää lopputulosta ja tässä oli kai mukana tuo lämpösuoja? Sitten on BC:n latvasuojaa ja Eclipsen volyme boostia. Sunsilkin straight on varmaan vanhin mun käyttämä tuote, mutta toimii kyllä hintaansa nähden hyvin. Lakkaa käytän aniharvoin, mutta jos joskus jotain niin superholdia shockwavesiä! Löytyykö teiltä samoja tuotteita? Mun olisi tarkoitus hankkia vielä jotain silkkitippoja ja kiiltoa lisäävää hässäkkää, joten saa vinkata jos omistatte hyviä tuotteita:)!
Loppuun olen kerännyt sitten aikamoisen läjän kuvia omasta päästäni ja erilaisista kampauksista. Alkuun voidaan jo totea että olen tosi laiska laittamaan tukkaani ja aamulla se on se harjaus ja menoksi. Mulla ei nimittäin ainakaan ole aikaa väännellä kiharoita jne :D Olisihan se ihanaa jos jaksaisi ja ehtisi, mutta arkena helpot ja nopeat hiukset on valttia. Siltä myös näyttävät mun arkihiukset ja huonoja hiuspäiviä mahtuu viikkoon 3-6 kappaletta :D!
Mun peruskampaus on jonkin näköinen ylös käännetty etuhiusjuttu jota on täällä varmasti nähty kyllästymiseen asti!Mutta mä ahdistun jos hiukset on silmien edessä:D
Hiuksen voi kiepauttaa tiukasti ylös tai jättää ilmavasti.
Vähän sivumalle.
Tai suoraan eteen:)
Tai sitten koko toisen puolen korvan yläpuolelta. Kiinnitän nämä aina pinneillä kiinni :)
Poninhäntä kuuluu mun mielestä olla tarpeeksi ylhäällä ja olla joko ihan sliipattu tai sitten löllö!
Ja nutturathan on tunnetusti niille, jotka eivät jaksa pestä aina hiuksiaan, eli mulle:D
Tuli varmaan selkeäksi että tykkään pitää hiuksia kiinni ja varsinkin kesäisin erilaiset lettihässäkät innostaa uusiin kokeiluihin.
Tässä kuvassa sitä ollaan hiiukan nuorempi kuin nykyisin, mutta kampaus on kiva!
Vaikka tykkään ponnareista ja pinnikiinnityksistä niin joskus tulee pidettyä hiuksia vapaana, joko ihan suorana tai vähän käsissä laineille puristeltuna. Minuuksena tämmöisistä kampauksista on se etteivät ne pysy kivana koko päivää!
Arki ja juhlakampaukset ei mulla yleensä eroa toisistaan kovinkaan paljon. Juhlissa hiuksissa on kyllä lakkaa kiitettävästi ja ne jopa yleensä pysyvät koko päivän/yön :) Suosin yleensä tätä "puolitukka" kampausta joka joskus arkisinkin vilahtaa. Tässä ensin arki versiota:
Juhla ja biletys versiot näyttävät sitten tämmöisiltä:
Muunnellussa versiossa kiharran vapaana olevat suortuvat ja tulee vielä juhlallisempi kampaus:
Onneks mun siskolla ei ole yhtään mahtava hiukset...
Jos mä käytän puolitukkaa arkena ja juhlana niin käytän kyllä kieputus kampaustakin:D Se on kaikkien nopeiden lähtöjen pelastaja.
Ja sitä voi muunnella kiharaversioksi:
Ja tunkea hiuspannan sekaan.Olisi myös kiva jos nuo pannat asettuisivat mun päähän nätisti. Mutta on vähän liian kapea pää tuommoisiin!
Viimeisinä kuvina mun pitää vielä näyttää että vaikka muuten vihaan talvea, niin rakastan miten hatut voi pelastaa huonot hiuspäivät niin nopeasti:)
Nyt sitten sen piheyden lopetuspuhe. Sillä olen napinpainallusta vailla tilaamassa uutta suoristusrautaa! GHD on nyt se ainoa vaihtoehto ja uskon sen parantavan monet mun ongelmista hiusten suhteen. Ensin haluan kuitenkin kysyä löytyykö täältä sen omistajia ja onko se todella niin hyvä kuin sanotaan?! Ja onko kukaan muu tilannut lookfantastic.comista? Millaisia kokemuksia?
Jos tilaajia löytyy, onko mukaan lähtenyt pelkkä rauta, vai lisäksi pussi / lämpösuoja / suoristus&kiiltohässäkkä?
Nyt rehellinen mielipide, kannattaako tilaus? Hinnaksi postikuluineen yms. tulisi se 100 puntaa eli noin 120e :) säästäisin n.150e kun Suomen hintoja katsoo!
HUH HUH miten paljon kuvia ja tekstiä, toivottavasti jaksoitte lukea ja aihe kiinnosti edes jotakuta:D Ne jotka tätä olivat pyydelleet, niin kaipasitteko jotain muuta vai kelpasiko:)? Mitäs muuten tykkäsitte mun "kampauksista"? Jos jollain ideoita uusien kokeilemiseen niin pistäkää ilmoille, olen jämähtänyt tuttuihin turvallisiin kuten huomaatte:)!
Nyt sunnuntailenkille ja päivällisen laittoon:)!
xoxo
Casey
Tunnisteet: hiukset, toivepostaus