Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Si Moda

4/14/2011

RAHKARAATI

Päätin tänään tehdä vähän erilaisen postauksen, kuten ehkä näkyy! Monet ovat toivoneet liikuntaan/ravintoon liittyviä postauksia, joihin tämä ei kyllä ihan mene, mutta lähellä ollaan. Rankkasin vähän viime aikoina maisteltuja rahkoja, sillä rahkan syöminen tuntuu olevan hurja muoti-ilmiö tällä hetkellä. Itse olen aina tykänny rahkoista, mutta huomaan nyt enemmän suosivan rahkaa kuin jugurttia. Luulen, että täällä moni muukin tähtää kesäkuntoon ja on aloittanut liikunnan lisäksi hieman uudenlaisen ruokavalion. Omani on aina suhteellisen sama, mutta nyt on talven jälkeen ja lenkkikauden alettua tullut kiinnitettyä huomiota proteiinin saantiin. Mulla paremman ruokavalion aloitus meinaa yksinkertaisesti vaan protskujen lisäämistä ja hiilareiden laskemista. Herkuista en malta luopua kokonaan, eikä ole ollut tarviskaan :)

Mutta itse rankkaukseen. Oma suosikkini on Valion maustamaton rahka ehdottomasti. En voi sietää mitään ällömakeita juttuja, joten maustamaton on paras. Syön sitä useimmiten vadelmien tai appelsiinin kera. Lisäksi sekoitan pellavansiemenrouhetta mukaan, joka pitää mun vatsan kunnossa. Valio päihittää mun mielestä Ehrmannin koostumuksessa ja niinhän se sitä pehmeämpää makua lupaa itsekin. Makurahkojen ehdoton ykkönen on raejuustoa sisältävä verigreippi! Ei yhtään liian makea, ihan ok ravintosisältö ja sopivan kokoinen aamupala/välipala. Pirkan rahkat saisi sen sijaan hävittää mun mielestä, ovat nimittäin niin makeita :D Mutta sopivat varmasti leivontaan / herkutteluun. Lidl Linessa on suhteellisen halpaa, mutta ravintoarvot eivät iske. Mansikka-Lime makuna oli verrattavissa johonkin drinkkiin, ainakin mun suussa. Uusin tuttavuus Skyr, ei sekään iskenyt ihan kympillä, mutta ihan hyvää vaihtelua tuolle Profeelille. En ole muita makuja maistanut, mutta luulen, että ne ovat liian makeita mun suulle. Muitakin rahkoja on tullut maisteltua, mutta tässä viimeisimmät.

Onko näistä joku teidän suosikki? vai joku ihan muu?

Nyt on viimeiset kaksi viikkoa ollut parhaita mun liikkumisen suhteen tänä vuonna. Alkuvuoden sairastelut, koulustressi ja surkeat ilmat on kaikki taakse jäänyttä (?) ja ulkona kiiltää puhdas asfaltti baana kipiteltäväksi! Into liikkumiseen on taas löytynyt ja pian alkaa jalat olemaan samassa juoksukunnossa, kuin viime kesänä.

xoxo
Casey

Tunnisteet: , ,

6/28/2010

Last one

Nyt viedään viimeistä viikkoa harjoittelussa ja on kyllä varmasti aika outo fiilis jäädä sieltä perjantaina pois. Niin hyvin olen päässyt tiimiin mukaan ja kaikki jutut ovat alkaneet sujua! Tämmöisissä vetimissä aloitin viimeisen viikon:
kaulakoru & shortsit H&M, kengät spiritstore+diy, neule Vila, toppi siskon vanha, laukku Blanco
Viikonloppuna ehdin muutaman tunnin makailla (ja nukahtaa) auringossa ja väriäkin tuli pikkaisen. Toivon niin että viikonloppunakin paistaa ja pääsen viimein kunnolla fiilistelemään auringosta:)
Mun piti lähteä kuvailemaan ilta-aurinkoa, mutta päädyttiinkin Teemun kanssa kävelylle ympäri vanhaa Vallilaa. Jotenkin tykkään noista puutaloista ja siitä että vaikka meidän etupihalla on vilkas katu niin takapihalle aukeaa tämmöinen rauhallisempi alue:)
Äsken vielä uurastin cookiesien parissa, joita sitten tarjoilen perjantaina töissä!
Tuli muuten vedettyä ihan pikkasen tota taikinaa. Toi maistuu suhteellisen samalta kuin ben&jerrysin cookiedough! namii okei meen huomenna lenkille jos mun nilkan rasitusvamma antaa myöten:D

Huomiseen:)
xoxo
Casey

Tunnisteet: , ,

4/11/2010

Runaway train

Terrrve, monesti on kyselty mun liikuntatottumuksista ja juoksemisesta. Se tarina ei ole niitä ihmeellisimpiä,mut ajattelin silti toteuttaa tän toivepostauksen:)

Tänään mun päivään kuului taas pitkästä aikaa juoksemista. Olin tosi pahassa flunssassa reissusta tullessa ja keuhkot niin kovalla rasituksella että kävelykin aiheutti kohtauksia:D Mutta nyt oon terve joten kiskaisin ihanan ilman kunniaks lenkkarit jalkaan ja suuntasin baanalle.
Oon koko elämäni ajan ollut ohjatussa liikunnassa, aloitin telinevoimistelun kun olin 4 ja koriksen kun olin 7. Voimistelin noin kymmenen vuotta ja korista tuli pelattua parikymppiseksi asti. Kun päätin lopettaa rannevaivojen ja kouluhommien paljouden takia tuli elämään aika tyhjä rako. Olin tottunut 6-8x treeniin ja 1-2 peliin viikossa. Sellaisen ajan täyttäminen tuntui mahdottomalta. Joten siinä kävikin niin etten saanut Tikkurilassa asuessani mitään aikaiseksi, vaan käytännössä makailin vuoden. Välillä tuli lenkkeiltyä ja harrastettua hyötyliikuntaa. Viime keväänä otin sitten itseäni niskasta kiinni ja aloitin treenauksen uudestaan.
Juoksua oon myös harrastanut vuosien varrella ihan kilpatasolla ja nimenomaan pikajuoksua. Joku valmentaja bongasi minut koulunkisoista ja ilmoitti haluavansa minut joukkueeseen. Yhden kesän jaksoin kilpailla ja voittojakin rapisi. Juoksu tosimielisessä harrastuksessa oli kuitenkin puuduttavan tylsää:D Eli kuten tuli todettua mulla on aina ollut lahjoja juosta nopeasti ja lyhyitä matkoja.Mutta haaste tuleekin siinä pitkällä matkalla.


Viime kesänä Norjassa opettelin juoksemaan hiljempaa ja pitempiä matkoja. Vieläkään en ole mikään mestari, vaan kuten tänäänkin painelin huikeeta tahtia ehkä vähän innostuksen piikkiinkin:D Talvisin juoksen ulkona jos pakkasta on maksimissaan se 15astetta, mutta tänä talvena varsinkin tuli juostua sisällä matolla. Tykkään juosta kovalla alustalla, joten kaikki pururadat, uimarannat, nurmikot on ihan ehdottomia ei alueita. Kuiva asfaltti sopii mulle parhaiten,varmaan siksi että olen "koko elämäni" pelannut kovalla parketilla.
Juoksen normaalisti n. 4-5 x viikossa. Joskus ehtii/jaksaa vain 2-3, joskus menee 6 kertaakin. Oon niitä juoksijoita, jotka eivät edes tajua miten sykemittari toimii.Joten en juokse "suositellulla" sykkeellä, enkä koskaan mieti kilometrejä. Juoksen niin pitkälle kun tuntuu hyvältä ja sitten palaan kotiin:) Useimmiten juoksen 40-60minuuttia ja suhteellisen reippaalla tahdilla.
Siskon kanssa tulee joskus juostua ja se yrittää opettaa mua juoksemaan sykemittaria tuijotellen, pitkää, rauhallisempaa lenkkiä :D Mutta se ei tunnu omalta, joten olen hylännyt ajatuksen "oikeaoppisesta" juoksemisesta. Nykyään teen viikolla kuitenkin erityyppisiä juoksuja, toisin kuin ennen juoksin saman 10km lenkin samalla oksennussuussa-tahdilla.
Yritän juosta 2-3 pitempää lenkkiä viikossa, hyvällä perusvauhdilla, joka edelleenkin lipsuu liian vauhdikkaaksi monesti. Mutta sen lisäksi juoksen todella vauhdikasta 30minuuttista, sekä teen reippaita kävelylenkkejä vastapainoksi. Joskus innostun intervalleista ja muuttelen juoksunopeutta matkan aikana. Yritin opetella sitäkin katsomalla aikaa kellosta, milloin nopeus muuttuu jne, mutta sekin jäi aika nopeasti:D Tahdon vain juosta, thats all! Juoksemisen lisäksi teen lihaskuntoa (lähinnä vatsoja,selkiä,reisiä) ja winsor-pilatesta:) Salilla en tykkää käydä millään tunneilla, koska a. en kestä niitä ohjaajia:D b. jotenkin ahdistaa treenaus tuntemattomien kanssa, joko joukkueessa tai yksin on mun periaate c. mulla on suht ilkeät rakenneviat ranteissa ja monet liikkeet on täysin kiellettyjä.  Eli en saa käyttää mitään painoja, enkä tehdä etunojassa liikkeitä, varmaa siksi mun kädet onkin suhteellisen rimpulat:D
Mulla ei myöskään ole mitään väliä mitä päälleni kiskaisen treenatessa. Kotkassa juostessa saatan mennä niin karseissa yhdistelmissä ettei kukaan uskoisia mua vaatetusalan ihmiseksi. Siskokin on kommentoinut mun fleece/verkkari komboja :D Omistan tasan kahdet juoksutrikoot ja yhdet shortsit, joilla tulee juostua julkisilla paikoilla ja käytyä salilla. Paitoina menee vanhat topit ja hupparit, joita saan esim siskoilta (suvun pienin kun olen). On mulla muutamia ihan urheilutoppejakin, mutta viihdyn niissä vanhoissa :) Kyllähän sitä ois ihan mukavaa omistaa kaikki hienot kamppeet, mutta oon niin nuuka tämmösissä jutuissa. Ainoa mihin jaksan panostaa on hyvät kengät. Tällä hetkellä mun vuoden vanhat asicsit huutaa jo uusia pareja rinnalleen. Nykyiset kengät valittiin ihan mun painon ja juoksutyylin mukaan ja on kyllä olleet todella hyvät!
kuvat asics.com

Tämmöistä on siis mun liikunta, noin päällipuolin. Mitään tarkkoja lukuja,määriä jne ei ole, vaan haetaan sitä hyvän olon tunnetta ja ehkä yritetään pysyä jonkunlaisessa kunnossa ja painossa:D Mut kysellä saa jos vielä kiinnostaa:)
Loppuun heitän vielä sunnuntai aamu fiilistelyä:
Olin ihana kotiäiti ja leivoin lapselle aamusämpylöitä. Lapsella on ikää 24 vuotta ja se kyseli joka kolmas sekunti onko jo valmista, milloin voi laittaa uunin päälle, joko saa ottaa, meneekö vielä kauan?
Ihan perusohjeella mentiin, laitoin toisiin vähän juustoraastetta tai siemeniä lisukkeeksi :)
Oli muuten superhyviä! :) ja vinkki niille jotka ahmii taikinaan samaan tahtiin kuin minä. Siis niin että valmiita ei jaksa syödä ja hiiva turpoaa mahassa nelinkertaiseksi. Yritä syödä purkkaa / pastillia koko leivonnan ajan, niin ei tule laitettua taikinaa suuhun:D

xoxo
Casey

P.S. Jatkossa ei varmaan urheilujuttuja hirveesti nähdä,en ole tekemässä tästä liikuntablogia, vaan yritetään pysyä siellä muotiosastolla ja lisätään näitä muita vain välipiristyksiksi:)!

Tunnisteet: , ,