Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Tuunausinto

8/24/2010

Tuunausinto

Mulla on järkyttävänhirveänihana tuunausinto:D Mä haluaisin koko ajan tehdä kaikkia juttuja, mutta en millään ehdi tehdä kaikkia juttuja samana päivänä valmiiksi! Oon niin hitsin malttamaton tällaisissa asioissa joten päätin jo vilauttaa muutamia juttuja teille.
Syksyn kovimpia kenkätrendejähän oli jo minunkin hehkuttama turkisdetskut. Muutama kuva sai mut kehittelemään asiaa eteenpäin jo ilman itse kenkiä...
Noh minultahan löytyi kotoa karvaa ja resoria. Tulin myös siihen tulokseen että karvareunaiset kengät voisivat olla yhden talven innostus meikäläisellä joten tuunaus ja irtokarva kuulostivat erityisen kivoilta.
Ilman kenkää se näyttää suhteellisen koomiselta.
Mutta kengän kanssa ei enää naurata, hymyilyttää vain, koska kengät näyttää paljon siltä mitä olin ajatellutkin:) Karvaa voi myös vaihdella näin kengistä toisiin.Nyt odotankin että saan ne Acne pistolsien kopiot käteeni ja kokeilla karvaa niihin!
Kengät muistuttaa kovasti nyt elloksen kenkiä, joita en kyllä ollut harmaan värin takia edes tilaamassa. Mutta nimenomaan tuo pitkäkarva kengissä on mun mielestä ihana!
Mitäs tykkäätte? Helppoa kuin heinänteko.

Mulla on vielä paljon muitakin tuunaus/ompeluideoita ja osasta on jo kuvamateriaalia. Palataan niihin kuitenkin myöhemmin! Nyt painun suihkuun ja huomenna takaisin Helsinkiin:)

P.S. Alla päivällä tehty isompi postaus

xoxo
Casey

Tunnisteet: , , , ,

9 kommenttia:

25/8/10 07:26 , Blogger Ansku kirjoitti...

Mahtavuutta. MÄkin voisin osata ton! :D Hianoo kun keksit tällasia juttuja ja kirjottelet ne tänne, niin mielikuvituksettomatkin voi tuunata (vihaan tota sanaa:D) kamppeitaan haha

 
25/8/10 08:46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat! Näyttää tosi lämpösilt =)

 
25/8/10 11:20 , Anonymous noora kirjoitti...

aivan ihanat! nyt kyllä annoit inspiraation, pakko varmaan kokeilla itekkin kun just sopivat kengätki löytys

 
25/8/10 14:15 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eikö oikea turkis inhota :(

 
25/8/10 15:02 , Blogger Casey kirjoitti...

AnsQ, toi on kyl tosi iisi:) hyvä jos näissä mun höpinöissä on jotain ideaa:D

Anonyymi,kiitti:) ne kyllä lämmittävätkin varmasti, sillä tekevät kengän suusta "tiiviin" niin ei mene ilma sinne:)

noora,:)kiva kuulla,kokeilemaan vain!

Anonyymi, arvasin että tästä tulee jotain kommenttia ja vastaus kyllä inhottaa useimmiten. Tuo pieni pala ei kuitenkaan inhota. Lähinnä tosi eläimeltä tuoksuvat ja ne joissa roikkuu käpäliä yms saa inho-olon aikaiseksi.En ole puolesta enkä vastaan tässä asiassa, enkä tuomitse asian vastustajia tai puolustajia millään tavalla:)

 
25/8/10 15:20 , Blogger Sari Kotokunnaalta kirjoitti...

Olipas näppärä karvatupsu! Toimii. :)

 
25/8/10 22:10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miten sä teit ton?? kerro heti ohjeet :D mä oon katellu noita elloksen kenkiä just karvan takia, mutta ne on liian korkeet :/

 
25/8/10 23:50 , Anonymous Ella kirjoitti...

skjjsdjkdj! aaaa ihanat! mä oon vähän väliä katellut juuri noita elloksen nyörinilkkureita, mutta päätynyt aina myös siihen tulokseen että niiden 12 sentin korko on 170 senttiselle tytölle vähän liikaa ja tosiaan toi väri ei tällä hetkellä miellytä munkaan silmää. Mutta pointti oli siis, että tykkään TOSI kovasti sun versiosta, noi nilkkurit hipoo muutenkin täydellisyyttä karvalla ja ilman! :) ps. asutko mäkelänkadulla? ajelin tänään sitä pitkin ja mietin että ihankun maisemat olis tuttuja täältä blogista. vai menikö ihan metsään? :D

 
26/8/10 22:28 , Blogger Casey kirjoitti...

Varpunen, kiitti:)

Anonyymi, ihan vaan kaksinkertanen resori ja karvan reuna yhteen:D

Ella, voi kiitti<3 toi on kyllä tosi helppo ja halpa tapa saada karvakengät:D ja siellä mäkelänkadulla juuri asustelen:)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu