Terrrve! Mulla alkoi eilen harjoittelu ja oon ollu 2 päivää ihan koomassa. Jet lag tai joku iski pahemman kerran ja lisäksi oon aika railakkaassa flunssassa. En ole jaksanut kantaa kameraa mukana,joten ajattelin tänään tehdä toivepostausta mun opiskelusta :)
Olin varmaan seiskaluokalla kun ilmoitin, että minusta tulee arkkitehti. Arkkitehti vaihtui sisustussuunnittelijaan suhteellisen nopeasti ja siitä olin muutaman vuoden ajan satavarma. Ylä-asteen opettaja sai minut kuitenkin innostumaan vaatteiden tekemisestä, mutten vielä silloin ajatellut opiskelevani alaa. Äitini on käynyt alan kolme koulua ja tehny aina minun ja siskojeni vaatteet. Eli kai tämä jotenkin veressäkin on. Mutta jos joku kysyy mikä oli suurin syy että valitsin vaatetusalan vastaisin varmaan "kapinoidakseni". Minusta odotettii muuta, vanhemmat,sukulaiset oli varmoja, että minä suhteellisen lahjakkaana oppilaana opiskelisin yliopistossa jne. Joten päätin tehdä jotain aivan muuta.
Lukion viimeisellä valmistin ensimmäisiä käyttöön asti päässeitä vaatteita alusta loppuun ihan itse:
penkkarivaatteet
yo-mekon
Myöhästyin kevään yhteishauista:D ja niihin mihin ehdin tein väärin (juurin kun kehuin että olin fiksutyyppi). Muutin kuitenkin kevään aikana Turkuun Teemun kanssa ja hain peruutuspaikalla Turun ammatti-instituuttiin pukuompelija linjalle. Halusin kokeilla oliko ala minua varten. Lisäksi hain ehkä sukulaistenkin mieliksi Turun yliopistoon,jaksoin lukea pääsykoekirjoista 1/4 enkä yllätysyllätys päässyt sisään, MIKÄ HELPOTUS:D Pukuompelijalinjalle kuitenkin pääsin ja aloitin siellä syksyllä 2007.
Sinä vuonna tuli ommeltua paljon, ei niin upeita, mutta kuitenkin päälle meneviä vaatekappaleita. Mikä tärkeintä olin täysin varma mihin hakisin ensi keväänä.
TaiK oli mun ykköskohde,mutten koskaan edes saanut tehtyä ennakkotehtäviä. Lupasin itselleni että haen heti seuraavana vuonna, muttei se päivä ole vielä tullut. Ehkä joskus vielä. Sain kuitenkin metropolian tehtävät tehtyä, juuri sopivasti päivää ennen palautusta.
Kutsu kävi pääsykokeisiin ja siellä sitä oltiin muistaakseni 4-6.6 enemmän paniikissa kuin ikinä. Tehtävät vaihtelivat äidinkielen ja matematiikan testeistä piirustus ja muotoilu tehtäväviin. Haastattelussa kompastelin joka ikisessä kysymyksessä mutta sisään mentiin, jonkin taulukon mukaan 2. parhailla pisteillä. Se ja sama, vestonomiksi opiskelen tällä hetkellä toista vuotta.
Koulutusohjelmamme siirtyi juuri ensimmäisenä vuotenani Tikkurilaan ja Metropolian AMK:n alle. Entinen Stadian vestonomilinja muutti siis Kalliosta pois. Minkäännäköistä suurta hyötyä eivät oppilaat eivätkä opettajatkaan ole tästä saaneet, ehkä lisä hommia vain.
Asuin ensimmäisen opiskeluvuoteni Tikkurilassa perheasunnossa. Opiskelut lähti käytiin elokuussa perusasioilla. Kielitestien, fuksiaisten ja yleisten hässäköiden jälkeen ensimmäiset varsinaiset alan oppinaineet alkoivat.
Monia ensimmäisiä aineita oli mahdollisuus hyväksi lukea tai jättää alkutunteja väliin, jos oli aikaisemmin opiskellut alaa. Vaikka olin viipynyt pukuompelijalinjalla vaivaisen vuoden, minulla tuntui olevan hyvä pohja koulutukselle. Heti ensimmäisesti suunnittelukurssista alkaen tiesin että se oli "mun juttu".
Vestonomilinja on siis tavallaan 3-painoitteinen vaikka kaikki valmistuvatkin samalla nimikkeellä. Ensimmäiset 2 vuotta käydään yhteisiä ja pakollisia opintoja valmiiksi annetulla lukujärjestyksellä. 3 ja 4 vuodelle on mahdollisuus valita opintoja ja painottaa joko kaavotuista / suunnittelua / alan markkinointia. Itselläni viimeiset vuodet täyttyvät lähinnä suunnittelun kursseista.
En aio valehdella kun kysytään onko ollut rankkaa. Rehellisesti sanoen olen tehnyt viimeiset 2 vuotta enemmän kouluhommia kuin ikinä. Nimenomaan suunnittelukurssit vievät kaiken vapaa-ajan, sillä niihin liittyy usein monien kymmenien tuntien itsenäiset työskentelyosuudet. Viime helmi-maaliskuun tein valehtematta yötäpäivää töitä (ja kaiken palautin ajallaan). Jotkut ovat naureskelleet ettei meillä ole edes tenttejä koulusssa. Mikä pitää paikkaansa. Meillä on n.2-4 tenttiä koko vuodessa.
Koulutusohjelma sisältää niukasti täysin teoriapainoitteisia opintoja. Tietysti amk:iden pakolliset kieliopinnot jne. kuuluvat myös meille. Mutta alalla ainoastaan markkinointiin ja materiaalituntemukseen yms. liittyvät kurssit ovat varustettuteoriatunneilla. Tietysti jos valitsee runsaasti markkinoinnin kursseja viimeisille vuosille, tulee tenttejä olemaan enemmän.
Mutta mitä kurssit sitten sisältävät elleivät teoriaa? Suurin osa niistä alkaa kyllä teoriaosuudella, mutta aniharvoin meillä on oppikirjoja. Tämä tarkoittaa EHDOTONTA LÄSNÄOLOA, jonka itse olen hienosti hoitanut asumalla Norjassa ja Ruotsissa:D poikkeuslupia on siis mahdolllisuus saada mikäli hoitaa hommansa ja on valmis uurastamaan.
Teoriaosuuteen kuuluu yleensä selvitys mitä tullaan tekemään, esimerkkien läpi käynti, ja nippu erilaisia monisteita. Sen jälkeen harjoitellaan opeteltavaa asiaa yhdessä opettajan kanssa. Samalla suunnitellaan jo itsenäistä työskentelyä, josta yleensä kurssin loppupuoli koostuu. Tentittömien kurssien arviointi perustuukiin lukemattomiin palautettaviin tehtäviin ja töihin. Kaikki valmistavat ohjeiden perusteella omannäköistä jälkeä ja usein kurssin lopussa ne esitellään ja arvioidaan yhdessä.
Suunnittelussa valmistetaan huikean kokoisia portfolioita, joiden vaatimukset laajenevat opintojen edetessä. Monet asiat opitaan ensin tekemään manuaalisesti ja vasta sen jälkeen harjoitellaan sama asia tietokoneella. Kaavoituksessa yleensä kaavoitetaan ja valmistetaan tuote asiakkaalle (luokkakaverille). Muita kursseihin kuuluvia tehtäviä ovat esim. erilaiset testaukset, tutkielmat, kirjalliset portfoliot, piirustukset jne.
Itse arvioisin koulun haastavimmaksi puoleksi juuri suuren tehtävien määrän. Ei tarvitse lukea, mutta olisipa se helppoa avata vain kirja jos ei päässä liiku yhtään ideaa ja seuraavana päivänä pitäisi olla valmis malllisto. Idearikkaus, nopea tempo ja ajanhallintakyky, päätöksentekokyky ja ennakointi ovat valtteja tässä. On myös etua, jos yksinkertaisesti osaa:D Esityskuvien piirtämiseen meni 1.luokalla paljon kauemmin, sitä oppii tietämään mikä on oleellista ja miten ihminen näyttää ihmiseltä :)
Meidän oppilaista on valmistuessaan työllistynyt melkein aina n. 95% mikä kuulostaa aika lohdulliselta luvulta! Töitä riittää monella saralla,kiitos kolmipainotuksen. On mahdollista toimia esim. sisäänostajana / ostoassarina / mallimestarina / itsenäisenä yrittäjänä / suunnittelijana jne. Koulutus antaa hyvät valmiudet monipuoliseen osaamiseen. Miinuksena tietysti on aivan liian täyteen puukatut 4 vuotta ja mahdollisuus ettei mikään 3 osa-alueesta tunnu bravuurilta.
Työharjoitteluun kannattaa suunnata aikaisintaa kakkosella, varsinkin jos ei ole ennen tätä opiskellut alaa ollenkaan. Itselläni ensimmäinen harjoittelu on juuri käynnistynyt. Toimin suunnittelijan assistenttina ja ainakin alkupäivät ovat vaikuttaneet lupaavilta. Harjoittelupaikat hankitaan itse, mutta koululle tulee jatkuvasti työtarjouksia laajalta rintamalta. Oman paikkani hankin omatoimisesti soittelemalla ja mailailemalla yrityksiin. Haaveenani on suorittaa toinen harjoittellu ulkomailla, jonka varmasti teenkin:)
Minun pitäisi valmistua 2012 mutten ota mitää paineita asioista. Tällä hetkellä se näyttää hyvin todennäköiseltä ja mahdolliselta, mutta annan elämän viedä. Jos satun vaikka muuttamaan taas ulkomaille, niin en häitäile opiskelujeni kanssa. Töitä ehtii tehdä koko loppuelämän sano meiän äiti!
Siitäkään ei ole vielä hajua mitä tahtoisin tehdä työkseni. Minua kiinnostaa muotitoimittajan / yrittäjän / alan opettajan / stylistin jne hommat. Kaavoittajaa minusta ei tule, mutta muuten olen aika avoin tuleville vaihtoehdoille:)
Tällä hetkellä keskityn harjoitteluuni ja tilaustöiden tekemiseen, joita satelee lukemattomien sukujuhlien myötä. Vielä pitäisi itsellekin vääntää kaikkea kivaa kesäksi! Mutta vielä koulusta sen verran, että vaikka tuli manattua sen tiukkaatahtia ja työnpaljoutta, niin silti en ole katunut hetkeään että menin sinne. Päin vastoin, on hauskaa opiskella asioita, jotka tuntuvat enemmän harrastukselta kuin työltä. Niin minun mielestä jokaisen tulisikin elää, on turha lähteä opiskelemaan alaa joka ns. maistuu paskalta jo pääsykoekirjoissa.
Suosittelen vestonomi linjaa niille, omaavat luovan mielen,ovat ihan aidosti kiinnostuneita vaatteista, joilla on hyvä motivaatio opiskella ja luonnetta antaa koulun viedä kaikki vapaa-aika:DD just kiddding. Kyselkää lisää jos kiinnostaa :) Tämmöisen tarinan sain aikaan,voi olla että jotain oleellista puuttuu mutta ei sen väliä.
Nyt unille,
xoxo
Casey
Tunnisteet: DIY, koulu, Like, toivepostaus